Tämä postaus ei nyt liity mitenkään häihin, mutta kirjoitanpa sen silti tänne. Olen hillinnnyt itseni kenkakaupoissa, mutta viikonloppuna päätin, että saan ostaa laukun vanhenemisen johdosta. Siitä on oikeasti pitkä aika, kun viimeksi olen itselleni laukun ostanut joten jo oli aikakin. Tätä laukkua en aio käyttää häissä, vaan se ilahduttaa omistajaansa aivan normaalikäytössä. Näissä kuvissa laukku näyttää isommalta mitä se todellisuudessa on.
Meillä oli muuten ihanan kiireetön viikonloppu. Lauanataina istuimme iltaa ystävien kanssa ja sunnutaina yöpaita vaihtui vaatteisiin vasta neljän aikaan, kun oli pakko :) Sunnuntai iltana kävimme vielä tuttujen luona katsomassa elokuvan. Voin myös ylpeänä kertoa etten ole viikkoon syönyt karkkia, mikä on suoranainen ihme! En ole karkki- tai herkkulakossa, mutta nyt ei vain ole tehnyt mieli makeaa. Toki viikonoppuna söin hieman muita herkkuja ja taisipa sitä muutama lonkerokin hyvässä seurassa mennä :) Tämä karkittomuus saisi jatkua, jos vaikka ihan muutaman kilon saisin pois ennen häitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti