keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Päätösten aika

Tänään Herra M:n kanssa istumme miettimään häitä pitkän lenkin ja saunan jälkeen. Vieraslista on valmis muutamaa kysymysmerkkiä lukuunottamatta. Vieraita taisi olla listalla 110, mutta luultavasti kaikki eivät pääse tulemaan ja vieraissamme on myös sellaisia, joista emme tiedä tuleeko heille laskea avekki mukaan, lopullinen määrä selviää kutsujen lähettämisen jälkeen. Samalla miettimme minkä musiikin tahdittamana morsian ja isä tulee kirkkoon ja tottakai se on Prinsessa ruusunen. Poistumismusiikkia emme vielä osanneet päättää, mutta onhan tässä nyt vielä heti aikaa miettiä.

Orkesteri on ollut meillä pitkään jahkailun aiheena, sillä emme kumpikaan osaa tanssia, mutta näiden reilun neljän kuukauden aikana taitaa olla pakko, sillä aiomme hankkia orkesterin soittamaan häihimme. Orkesteria emme tosin ole vielä hankkineet, mutta se taitaa mennä tällä hetkellä ToDo-listan kärkeen.

Ps. meillä tulee olemaan mahtava hääauto, vm. 51 Mercedesbench. Harmikseni en ole vielä löytänyt kuvaa vastaavanlasesta autosta, mutta enköhän keväällä tai alku kesästä saa tuosta meille tulevasta autosta otettua kuvan tännekin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti